Keväisin on aina ihanaa huomata, kuinka kasvit työntyvät maasta ja tuovat väriä jälleen kerran tähän harmaaseen ympäristöömme. Värit levittävät eloisuutta ja tuovat pihoille aistikkaan ilmeen, minkä vuoksi niitä kannattaakin käyttää empimättä! Usein kukkapenkkiä kootessa kuitenkin saattaa käydä niin, että kukkia valitessa otetaan huomioon vain niiden yksittäiset värit eikä sitä kokonaisuutta, jonka ne yhdessä luovat. Tällöin lopputulos saattaa olla sekavan ja levottoman oloinen. Eri väriyhdistelmillä on omat vaikutuksensa: toinen on eloisa ja säväyttävä, toinen hempeä ja unenomainen. Mitä värejä siis kannattaa yhdistellä?

Väriympyrästä voi huomata, että jokaista väriä vastapäätä on jokin toinen väri. Näitä niin sanottuja vastavärejä ovat mm. punainen-vihreä, oranssi-sininen ja keltainen-violetti. Vastavärejä yhdistämällä saat aikaan huomiota herättävän ja räikeän kokonaisuuden. Alla olevassa kuvassa hyvänä esimerkkinä vastavärit oranssi ja sininen.

 

Vastavärit tuovat pihaan räväkän ja eloisan tunnelman. Kokeile yhdistää esimerkiksi keltaista daaliaa ja tummanlilaa petuniaa, tai vihreää koristetupakkaa ja punaista kaunokaista! Jotta vastavärien hurmaava yhteensopivuus toteutuisi, kannattaa käyttää värejä, jotka ovat voimakkuudeltaan samanlaisia.  

Jos tahdot käyttää värejä monipuolisesti, mutta voimakkaat värit ei ole mieleesi, kokeile vaaleampia sävyjä. Pastellivärit ovat kauniita ja rauhoittavia, mutta värit erottuvat silti selkeästi toisistaan. Joissakin kukissa myös normaalia tummempi sävy ei ole yhtä erottuva kuin vaaleampi. Yhdistä kukkapenkissäsi esimerkiksi tumman- ja vaaleanvioletteja sekä keltaisia tulppaaneja!

 

 

Vastavärien sijasta voit yhdistellä myös lähisävyjä. Toisiaan lähellä olevat sävyt luovat puutarhaan harmoniaa ja levollisuutta.

 

Kuva: Andrew Hill

Valitse siis sävyjä, jotka ovat väriympyrässä lähellä toisiaan. Yhden tai muutaman toisiaan lähellä olevan värin mukaan kootussa kukkapenkissä värit sulautuvat kauniisti yhteen luoden lumoavan kokonaisuuden.  

Lähisävyjä käyttämällä voi saada aikaan myös räikeän ja silmiinpistävän lopputuloksen valitsemalla kirkkaita sävyjä!

 

Kuva: Tejvan Pettinger

Jos etsit värien kirjoon jotakin muista poikkeavaa, valkoinen on hyvä valinta! Valkoinen sopii hyvin yhteen värin kuin värin kanssa. Lisäksi valkoinen on ajaton väri, joka tuo istutuksiin eleganttiutta.

 

Eri väreillä voi olla useita eri merkityksiä ja viestejä. Värejä pihaasi valitessasi voitkin miettiä, minkälaisen tunnelman tahdot puutarhaasi luoda.

Sininen koetaan usein rauhoittavaksi ja luottamusta herättäväksi väriksi. Se on haaveileva väri ja antaa puutarhaan unenomaisen tunnelman.

Punainen on voimakas ja energinen väri. Se tekee pihasta dramaattisen ja elinvoimaisen. Punainen väri liitetään usein myös rakkauteen.

Keltainen väri tuo hilpeyttä ja iloa pihaan. Se yhdistetään usein aurinkoon, lämpöön ja valoon. Keltainen välittää toiveikkuutta ja onnellisuutta.

Vihreä viestittää tasapainoisuudesta, levollisuudesta ja toivosta. Se tuo pihaan luonnonläheisyyttä ja harmoniaa.

Oranssilla on piristäviä vaikutuksia, se hehkuu eloisuutta ja päättäväisyyttä. Oranssi tuo pihaan raikkautta ja valoisuutta.

Violetti symboloi iloa ja luovuutta. Violetti koetaan usein juhlavana värinä ja tuo siten koreutta puutarhaan.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että nämä esimerkit eivät kerro, miltä väriyhdistelmien pitäisi sinun silmissäsi näyttää. Leiki väreillä sydämesi kyllyydestä ja nauti niiden kauneudesta. Jokaisella on oma makunsa värien suhteen: korosta omaasi! Kokeile siis eri värejä mielesi mukaan ja kehitä niistä unelmiesi puutarha!