Moikka! Kesä on kyllä ehdottomasti puutarha-alan kiireisintä aikaa. Siksi meillä Tyrni Designilla on koko joukko ihania ja reippaita kesätyöläisiä auttamassa niin suurempien kuin pienempienkin projektien kanssa. Tämä viikko aloitettiinkin projektilla, johon muutaman ihmisen voimalla olisi kulunut rutkasti aikaa. Onneksi meitä oli koossa iso poppoo, joten saatiin homma hoidettua jo yhdessä päivässä!

Maanantaipäivä vietettiin taloyhtiön pihassa Keravalla. Projektin isoimpana tehtävänä oli istuttaa mäkeen lamoherukkaa, mikä olikin aikamoinen urakka!

 

Ensin taimet aseteltiin tarkasti paikoilleen, minkä jälkeen istuttaminen saattoi alkaa. Voitte varmaan kuvitella, kuinka kuiva maa pöllysi sitä kaivaessa kuumana kesäpäivänä! Kunnialla kuitenkin selvittiin tästäkin tehtävästä 😉 .

 

Runsaan kastelun jälkeen istutusalue viimeisteltiin vielä kuorikatteella. Kuorikate estää multaa valumasta mäkeä alaspäin, kun sade kastelee sen.

Lisäksi teimme ympäri piha-aluetta useita hieman pienempiä hommia, kuten nurmikon ja taimien istutusta.

 

Yhdelle istutusalueista istutettiin alppiruusua, syyshortensiaa, tuiviota ja tarhakatajaa.

 

Ennen- ja jälkeen-kuvia verratessa huomaa eron, jonka kerros kuorikatetta tekee istutusalueelle. Katetta kannattaa käyttää muistakin kuin ulkonäöllisistä syistä. Kuorikate estää uusien rikkaruohojen kasvamista ja vähentää myös istutusalueen kastelun tarvetta, sillä se pitää maan kosteuden tasaisena.

Maanantain kunniaksi Hilla tarjosi vielä koko porukalle pizzat! Kiitos Hilla!

 

Meidän työviikko lähti käyntiin erittäin iloisissa ja ahkerissa tunnelmissa, toivottavasti sinullakin on ollut mukava alkuviikko!

Siiri